"Kai te sitten noista pedoista luovutte, kun vauva syntyy, noihan tappaa sen?"
Teksti on julkaistu Kaukasialainen 1/2014-lehdessä.
Teksti ja kuvat: Hanna-Mari Rajaniemi
Aikalailla juuri noita sanoja käytti eräs ihminen tarkoittaessaan meidän laumanvartijakoiriamme, kun ilmoitimme noin seitsemän vuotta sitten, että meille syntyy todennäköisesti sellainen hieman karvattomampi lapsukainen silloisten karvaisten kamujen seuraan. Voi, miten väärässä hän olikaan!
Meitä ihmisiä on moneen junaan ja kanoottiin, toiset jää asemille tai meloo vähän eri tavoin. Osa meloo vaillinaisin taidoin, jolloin sitä helposti sortuu puusilmäisyyteen ja jopa hysteriaan. Kaukasiankoira kun ei anna oikeaa kuvaa itsestään niille, jotka näkevät näitä koiria vieraisilla käydessään muutaman kerran silloin tällöin eivätkä pääse lähituntumassa koskaan kokemaan miten suuri kaukasialaisen sydän on eivätkä usko vakuutteluihinkaan. Tästä lähtökohdasta katsoen ymmärrän, että jos talossa asuisi oikeasti verenhimoisia petoja, lapsi olisi vaarassa. Varsinkin puolustuskyvytön vauva. Ihmettelen silti, kuka oikeasti antaa pois noin vain heppoisin perustein tai lopettaa perheenjäseniään vieläpä ennakkoon siksi, että tulee uusia perheenjäseniä? Varsin huonosti sitten loppu viimeksi tämä henkilö minun arvomaailmaani tunsikaan. Meille koirat ja muut eläimet ovat aina olleet laumanjäseniä, perheenjäseniä. Yksikään ei ole tullut niin, etteikö olisi asiaa harkittu. Tai no on, oikeastaan on kyllä yksi, josta lisää tuonnempana. Saattaa olla, että suhtaudun jonkun mielestä asiaan jopa fanaattisesti, mutta en vain ymmärrä lainkaan niitä, jotka voivat luopua rakkaaksi väittämästään perheenjäsenestään jo ennakkoon ja vain siksi, että pian syntyy lapsi. Luonnollisesti äärimmäisessä tilanteessa ja hädässä se on joskus pakko tietenkin luopua lemmikeistä, jos mikään ei auta. Joskus vain kyse on siitä, ettei edes haluta yrittää ja vanha saa väistyä uuden tieltä.
Kun vauvamme syntyi, vain yhden kodinvaihtajakeskarin kanssa meni tovi aikaa, ennen kuin se ymmärsi mistä on kysymys. Sellainen nariseva ja tuhiseva, oudolta haiseva pötkylä, jota me ihmiset vauvaksi kutsumme, ei välttämättä ole niin yksiselitteisesti koiran mielestä jotain, mitä pitäisi vartioida tai hyväksyä laumaan - tai jota ei tarvitse arastella. Vauva ja pieni lapsi saattaa jopa pelottaa joitain koiria, jos ei ole pentuna saanut tutustuttua eri-ikäisiin ihmisiin. Suhtautuminen on varsin koirakohtaista. Muut laumamme (tuolloin 2 kaukkaria, keskari, kuvasz, suursnautseri ja sakemanni) koirat ottivat tuon "kääryleen" heti suojelukseensa, tämä hitaasti lämpiävä sitten myöhemmin ja oikein erityisen suurella antaumuksella. Ei tullut kyllä anopit eikä kylänmiehet kurkkimaan vaunujen lähelle edes kiikareilla, keskari Zorro piti kyllä huolen että saatiin kulkea rauhassa. Vähemmän muksu vaunuissa edes oli, paljolti tämä äitiapina kantoi pikku marakattiaan kantoliinassa, jonka kanssa oli helppoa tehdä koiralenkkejä, siivota tallissa ja touhuta muutenkin. Koiratkin ymmärsivät ehkä helpommin, että se pötkylä on hyvin kiinteä osa laumaa, osa emäntää itseasiassa ja nauttii laumanjohtajien erityistä suojelusta sekä on erityisessä asemassa muutoinkin.
Kaukkariuros Juuso, nyt tosin jo edesmennyt ja ehkä kaikkein suurin rakkauteni, tiesi suuressa viisaudessaan jo ennen kuin itse kunnolla tiesin edes odottavani vauvaa. Se nuoli ranteitani ja kaulaani sekä käyttäytyi varsin suojelevasti.. Juuso otti myös lapsukaisen hellään huomaansa ja makoili ison leikkikehän ulkopuolella varsin mielellään. Niin, meillä siis häkitettiin lapsi - ei koiria.
Teksti ja kuvat: Hanna-Mari Rajaniemi
Aikalailla juuri noita sanoja käytti eräs ihminen tarkoittaessaan meidän laumanvartijakoiriamme, kun ilmoitimme noin seitsemän vuotta sitten, että meille syntyy todennäköisesti sellainen hieman karvattomampi lapsukainen silloisten karvaisten kamujen seuraan. Voi, miten väärässä hän olikaan!
Meitä ihmisiä on moneen junaan ja kanoottiin, toiset jää asemille tai meloo vähän eri tavoin. Osa meloo vaillinaisin taidoin, jolloin sitä helposti sortuu puusilmäisyyteen ja jopa hysteriaan. Kaukasiankoira kun ei anna oikeaa kuvaa itsestään niille, jotka näkevät näitä koiria vieraisilla käydessään muutaman kerran silloin tällöin eivätkä pääse lähituntumassa koskaan kokemaan miten suuri kaukasialaisen sydän on eivätkä usko vakuutteluihinkaan. Tästä lähtökohdasta katsoen ymmärrän, että jos talossa asuisi oikeasti verenhimoisia petoja, lapsi olisi vaarassa. Varsinkin puolustuskyvytön vauva. Ihmettelen silti, kuka oikeasti antaa pois noin vain heppoisin perustein tai lopettaa perheenjäseniään vieläpä ennakkoon siksi, että tulee uusia perheenjäseniä? Varsin huonosti sitten loppu viimeksi tämä henkilö minun arvomaailmaani tunsikaan. Meille koirat ja muut eläimet ovat aina olleet laumanjäseniä, perheenjäseniä. Yksikään ei ole tullut niin, etteikö olisi asiaa harkittu. Tai no on, oikeastaan on kyllä yksi, josta lisää tuonnempana. Saattaa olla, että suhtaudun jonkun mielestä asiaan jopa fanaattisesti, mutta en vain ymmärrä lainkaan niitä, jotka voivat luopua rakkaaksi väittämästään perheenjäsenestään jo ennakkoon ja vain siksi, että pian syntyy lapsi. Luonnollisesti äärimmäisessä tilanteessa ja hädässä se on joskus pakko tietenkin luopua lemmikeistä, jos mikään ei auta. Joskus vain kyse on siitä, ettei edes haluta yrittää ja vanha saa väistyä uuden tieltä.
Kun vauvamme syntyi, vain yhden kodinvaihtajakeskarin kanssa meni tovi aikaa, ennen kuin se ymmärsi mistä on kysymys. Sellainen nariseva ja tuhiseva, oudolta haiseva pötkylä, jota me ihmiset vauvaksi kutsumme, ei välttämättä ole niin yksiselitteisesti koiran mielestä jotain, mitä pitäisi vartioida tai hyväksyä laumaan - tai jota ei tarvitse arastella. Vauva ja pieni lapsi saattaa jopa pelottaa joitain koiria, jos ei ole pentuna saanut tutustuttua eri-ikäisiin ihmisiin. Suhtautuminen on varsin koirakohtaista. Muut laumamme (tuolloin 2 kaukkaria, keskari, kuvasz, suursnautseri ja sakemanni) koirat ottivat tuon "kääryleen" heti suojelukseensa, tämä hitaasti lämpiävä sitten myöhemmin ja oikein erityisen suurella antaumuksella. Ei tullut kyllä anopit eikä kylänmiehet kurkkimaan vaunujen lähelle edes kiikareilla, keskari Zorro piti kyllä huolen että saatiin kulkea rauhassa. Vähemmän muksu vaunuissa edes oli, paljolti tämä äitiapina kantoi pikku marakattiaan kantoliinassa, jonka kanssa oli helppoa tehdä koiralenkkejä, siivota tallissa ja touhuta muutenkin. Koiratkin ymmärsivät ehkä helpommin, että se pötkylä on hyvin kiinteä osa laumaa, osa emäntää itseasiassa ja nauttii laumanjohtajien erityistä suojelusta sekä on erityisessä asemassa muutoinkin.
Kaukkariuros Juuso, nyt tosin jo edesmennyt ja ehkä kaikkein suurin rakkauteni, tiesi suuressa viisaudessaan jo ennen kuin itse kunnolla tiesin edes odottavani vauvaa. Se nuoli ranteitani ja kaulaani sekä käyttäytyi varsin suojelevasti.. Juuso otti myös lapsukaisen hellään huomaansa ja makoili ison leikkikehän ulkopuolella varsin mielellään. Niin, meillä siis häkitettiin lapsi - ei koiria.
Jo edesmennyt luottovahtimme Juuso. Lapset ja lapsiin tottuneet, tervepäiset oman perheen kaukasiankoirat tulevat mainiosti toimeen keskenään, mutta muistattehan että iso koira voi jo kokonsa puolesta aiheuttaa harmillisia tilanteita eikä ole suotavaa jättää koiraa ja pientä lasta koskaan valvomatta keskenään. Myös lasten kokeilunhalu saattaa aiheuttaa väärinymmärryksiä.
Jos
tehtiin kotitöitä, oli huomattavasti mukavampaa laittaa lapsi
suljettuun tilaan, jotta ei pääse tapahtumaan mitään odottamatonta,
lähinnäkin lapsen taholta.
Juusohan oli meille tullessaan varustettu otsaleimalla "erittäin vaarallinen & raivohullu koira". .
Kuulemma lastakin purrut ja joutunut ensimmäisestä kodistaan lähtemään sen vuoksi.
Kun kuulin tapahtumaselostuksen, ymmärsin, että siinä oli sellainen koira, joka taatusti pitää huolen laumastaan! Juuson entinen omistajaväki ei ehkä ollut ymmärtänyt, että koira ei suinkaan ollutkaan verenhimoinen tappajapeto, vaan käsien puuttuessa oli joutunut ohjaamaan lapsen vaaratilanteesta sivuun ja siinä hötäkässä oli sitten kulmahammas osunut vahingossa lapsen otsikkoon. Missään vaiheessa Juuso ei osoittanut pienintäkään aggressiivisuutta tai ärtyisyyttä lasta kohtaan vaan äärimmäisen pitkäpinnaista ja anteeksiantavaa asennetta vielä vanhana ja sairaanakin. Kaikesta valvonnasta huolimatta kerran n. 3v. muksumme kaatua mätkähti nukkuvan koiran niskan päälle olohuoneessa. Koiran niskassa oli vanhoja vammoja, joiden vuoksi koira loppujen lopuksi jouduttiin myöhemmin lopettamaankin. Juuso kuitenkin vain nosti vähän päätään ja katsoi lasta lempeästi :"Eihän sattunut?", ja jatkoi päiväuniaan.
Lapset ja koirat ovat toimiva ja ihana yhtälö, jossa molemmilla osapuolilla on usein varsin hauskaa. On kuitenkin otettava huomioon koirien luonne sekä kokemukset ja valvottava tilanteita. Mitä nuoremmasta ja pienemmästä lapsesta on kyse, sen tarkemmin tulee mielestäni seurata tilanteita.
En niinkään epäile itse koiriani, vaikka isolla koollaan saattavat vahingossa muksasta kumoon tai antaa liian perusteellisen kasvopesun pienelle puuronaamalle. Suurin vahinko koiran taholta asiallisesti kohdeltuna on todennäköisesti likomäräksi pussattu lapsukainen. Tai sitten koira ei päästä lasta jonnekin tilaan tai portista, vaan seisoo tiukasti edessä. Enemmänkin ajattelen, että lasten kohtuullisen vilkas mielikuvitus tuottaa ongelmia ja koirien huumorintaju saattaa joutua liikaa koetukselle. Tällöin eläin joutuu kärsimään lapsen ymmärtämättömyyden ja kokeiluhalun vuoksi. Meillä on tehty alusta saakka selväksi, että eläimet eivät ole leluja ja niitä ei kohdella asiattomasti eikä härnätä. On yritetty ikätason mukaisesti opettaa myös koirien hoitoa ja niiden kohtaamista sekä käsittelyä, myös tärkeitä rauhoittavia signaaleja.
Samoin eläimille on opetettu, että lapsi ei ole elävä vinkulelu ja se on erityisessä asemassa laumassa. Nykyään elämä on helpompaa, kun kaikki koirat ovat olleet pennusta saakka. Kodinvaihtajien kanssa on omat hankaluutensa sitten, jos sosiaalistaminen on jätetty heikommalle.
Juusohan oli meille tullessaan varustettu otsaleimalla "erittäin vaarallinen & raivohullu koira". .
Kuulemma lastakin purrut ja joutunut ensimmäisestä kodistaan lähtemään sen vuoksi.
Kun kuulin tapahtumaselostuksen, ymmärsin, että siinä oli sellainen koira, joka taatusti pitää huolen laumastaan! Juuson entinen omistajaväki ei ehkä ollut ymmärtänyt, että koira ei suinkaan ollutkaan verenhimoinen tappajapeto, vaan käsien puuttuessa oli joutunut ohjaamaan lapsen vaaratilanteesta sivuun ja siinä hötäkässä oli sitten kulmahammas osunut vahingossa lapsen otsikkoon. Missään vaiheessa Juuso ei osoittanut pienintäkään aggressiivisuutta tai ärtyisyyttä lasta kohtaan vaan äärimmäisen pitkäpinnaista ja anteeksiantavaa asennetta vielä vanhana ja sairaanakin. Kaikesta valvonnasta huolimatta kerran n. 3v. muksumme kaatua mätkähti nukkuvan koiran niskan päälle olohuoneessa. Koiran niskassa oli vanhoja vammoja, joiden vuoksi koira loppujen lopuksi jouduttiin myöhemmin lopettamaankin. Juuso kuitenkin vain nosti vähän päätään ja katsoi lasta lempeästi :"Eihän sattunut?", ja jatkoi päiväuniaan.
Lapset ja koirat ovat toimiva ja ihana yhtälö, jossa molemmilla osapuolilla on usein varsin hauskaa. On kuitenkin otettava huomioon koirien luonne sekä kokemukset ja valvottava tilanteita. Mitä nuoremmasta ja pienemmästä lapsesta on kyse, sen tarkemmin tulee mielestäni seurata tilanteita.
En niinkään epäile itse koiriani, vaikka isolla koollaan saattavat vahingossa muksasta kumoon tai antaa liian perusteellisen kasvopesun pienelle puuronaamalle. Suurin vahinko koiran taholta asiallisesti kohdeltuna on todennäköisesti likomäräksi pussattu lapsukainen. Tai sitten koira ei päästä lasta jonnekin tilaan tai portista, vaan seisoo tiukasti edessä. Enemmänkin ajattelen, että lasten kohtuullisen vilkas mielikuvitus tuottaa ongelmia ja koirien huumorintaju saattaa joutua liikaa koetukselle. Tällöin eläin joutuu kärsimään lapsen ymmärtämättömyyden ja kokeiluhalun vuoksi. Meillä on tehty alusta saakka selväksi, että eläimet eivät ole leluja ja niitä ei kohdella asiattomasti eikä härnätä. On yritetty ikätason mukaisesti opettaa myös koirien hoitoa ja niiden kohtaamista sekä käsittelyä, myös tärkeitä rauhoittavia signaaleja.
Samoin eläimille on opetettu, että lapsi ei ole elävä vinkulelu ja se on erityisessä asemassa laumassa. Nykyään elämä on helpompaa, kun kaikki koirat ovat olleet pennusta saakka. Kodinvaihtajien kanssa on omat hankaluutensa sitten, jos sosiaalistaminen on jätetty heikommalle.
Lasten tulee oppia kunnioittamaan koiria ja koirien lapsia. Näin turvallinen ja mukava yhteiselo on taattu.
Elämä
laumanvartijoiden kanssa on erilaista kuin vaikkapa palveluskoirien
kanssa. Itsellä oli jo taannoin haaveena, että hankin joskus
kaukkareita, mutta ensin minun piti saada soveltuvat puitteet ja
elämäntilanne, koska rivitalokaksio tiiviissä taajamatunnelmassa ei ole
mielestäni kaukkarin tai monen muunkaan laumanvartijan paras paikka.
Kaukkari on hieno koira, mutta se vaatii oikeat ja sopivat puitteet sekä
ihmisiä, jotka ymmärtävät ja hyväksyvät sen ominaisuudet sekä osaavat
luotsata tuota ponin kokoista, voimakkain vietein varustettua koiraa
aina pennusta hamaan loppuun saakka. Monen koiraihmisenkin on vaikea
ymmärtää mikä näissä laumanvartijoissa kiehtoo. Moni tunnustaa suoraan
olevansa kykenemätön pitämään tällaista koiraa. Eivätkä he voisi elää
ehkä niin, että koiralla olisi mahdollisimman hyvä olla. Sitten on
valitettavasti heitä, jotka ottavat muhkean ulkomuodon omaavan kaukkarin
omakseen vain ulkonäköseikat mielessään, tutustumatta sen tarkemmin
rotuun ja sen vaatimuksiin.
Toisinaan laumanvartijoiden omistajista liikkuu stereotypioita. Kaiketi ei ole haittaakaan puolierakon ominaisuuksista, halusta olla toisinaan omissa oloissaan ja nauttia hyvästä seurasta maaseudun rauhassa? Kaikkien ajatuksiin ja ideologiaan ei sovi elämä periferiassa, kaksimetrinen aita, lukittu portti ja varoituskyltit vaarallisista vartiokoirista ja yksityisalueesta. Saati se, että kuka tahansa tontille tulija ei voikaan saapastella muitta mutkitta kamariin asti, vaan joutuu saattelemaan kylään tulijat kuin arvokkaat valtionvieraat, vartioväen kehoittaessa ruminkin sanamuodoin palaamaan takaisin sinne mistä tulikin. Muutamat vieraat ovat käyneet meillä vain kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Tosiystävät eivät sitten pienistä hötkähdä ja koiratkin suhtautuvat sellaisiin toisella asenteella. Ekalla kertaa haukutaan enemmän, mutta myöhemmin vähän maltillisemmin.
Minulla on ollut laumanvartijakoirista lähituntumaa nyt yli 11v., miehelläni pidempään. Tänä aikana on tullut selväksi, että oma rotumme on nimenomaan kaukasiankoira. Omaa kokemusta muista laumanvartijoista on myös keskareista ja kuvaszeista, mutta kaukkarit ovat vieneet koko perheen sydämet. Toisinaan myös muutakin.
Toisinaan laumanvartijoiden omistajista liikkuu stereotypioita. Kaiketi ei ole haittaakaan puolierakon ominaisuuksista, halusta olla toisinaan omissa oloissaan ja nauttia hyvästä seurasta maaseudun rauhassa? Kaikkien ajatuksiin ja ideologiaan ei sovi elämä periferiassa, kaksimetrinen aita, lukittu portti ja varoituskyltit vaarallisista vartiokoirista ja yksityisalueesta. Saati se, että kuka tahansa tontille tulija ei voikaan saapastella muitta mutkitta kamariin asti, vaan joutuu saattelemaan kylään tulijat kuin arvokkaat valtionvieraat, vartioväen kehoittaessa ruminkin sanamuodoin palaamaan takaisin sinne mistä tulikin. Muutamat vieraat ovat käyneet meillä vain kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Tosiystävät eivät sitten pienistä hötkähdä ja koiratkin suhtautuvat sellaisiin toisella asenteella. Ekalla kertaa haukutaan enemmän, mutta myöhemmin vähän maltillisemmin.
Minulla on ollut laumanvartijakoirista lähituntumaa nyt yli 11v., miehelläni pidempään. Tänä aikana on tullut selväksi, että oma rotumme on nimenomaan kaukasiankoira. Omaa kokemusta muista laumanvartijoista on myös keskareista ja kuvaszeista, mutta kaukkarit ovat vieneet koko perheen sydämet. Toisinaan myös muutakin.
Tässä valmistuu Vuoden Mallipiha?
Muksu
on oppinut elämäntaitoja jopa kantapään kautta ja pitämään huolta
tavaroistaan vähän paremmin, sillä nykyinen "Kolmen Kopla" kyllä
takavarikoi hyvin helposti pihaan hylätyt kypärät, mailat ja muut
vempeleet. Niistä ne modifioivat
tuota pikaa omat mallinsa, joiden käyttöaihe ei enää ehkä vastaa
alkuperäistä suunnitelmaa tai käyttötarkoitusta. Pihakin on meillä
varsinainen Vuoden Mallipiha. Saattaa olla, ettei ensimmäisenä komeilla
puutarhalehtien kansikuvissa. Meille on valikoitunut joukko kasveja,
joiden ei ole niin väliäkään ( vuohenputkea, voikukkia, poppeli, pajua
jne), mikäli "Kolmen Koplalle" iskee innostus puutarhanhoitoon. Ei ole
niin hienoa tasaista nurmikkoa, mutta vastaavasti meiltä löytyy
vähintään 20 reikäinen ja varsin haastavan sorttinen golf-rata.
Myös marjapensaat, ruusut ja pihapuut ovat hyvässä hoidossa, eivät pääse turhaan rönsyilemään ja laiskan emännän ei tarvitse niitä huoltaa. Ei tosin ole välttämättä aina enää mitä huoltaa. Perennapenkin aita on lähinnä naurettava muodollisuus, joka tarpeen vaatiessa kyllä osataan ohittaa tai ylittää. Tai sitten jyrätä maan tasoon. Mitäpä tuosta, voihan niitä rehuja välillä vaihtaakin, johan sitä kyllästyttiin keltaisiin ja vaaleanpunaisiin kukkiin. Onneksi amppelit on keksitty.
Keväisin, kun lumet sulaa, näkee paremmin talven aikana syntyneet aikaansaannokset. Saattaa olla parempi, että niitä keräilee siitä vaivihkaa pois, sillä en tiedä kuinka pelottavan näköistä on vaikkapa nuohoojan mielestä talon edustalle levitelty lajitelma erilaisia luita? Meillä erityisesti Nadjalla on taipumusta tehdä sellainen pysyvä näyttely kalmistostaan talon edustalle. Siinä ne ovat kaikki luut kätevästi heti saatavilla. Osa on kaivettu juuri pois muhimasta maan povesta ja hyvä niitä on siinä ihailla, koiran mielestä ainakin.
Osaavat koirat järjestää monenlaisia mukaviakin yllätyksiä. Aina niitä ei osaa siinä hetkessä arvostaa, etenkin jos on kiire, saanut puettua paremmat vaatteet päälleen ja meikattua ennen juhliin lähtöä ja saakin valtavan perusteelliset kielisuudelmat. Se on varsin hauskaa mennä juhliin jo valmiiksi räkä poskella. Siihenkin on vain niin tottunut, kuten moneen muuhunkin. Puolet koirista tulee mukaan karvojen myötä sekä rintapielessä usein rintarossina komea tassunjälki - taatusti uniikki eikä ole muilla! Mutta oli niin tai näin, sielu lepää sitten koko porukalla pelloilla tai metsässä kulkiessa, eikä ole niin väliä montako kukkakuviota tai märkää pusua saa vastaanottaa.
Myös marjapensaat, ruusut ja pihapuut ovat hyvässä hoidossa, eivät pääse turhaan rönsyilemään ja laiskan emännän ei tarvitse niitä huoltaa. Ei tosin ole välttämättä aina enää mitä huoltaa. Perennapenkin aita on lähinnä naurettava muodollisuus, joka tarpeen vaatiessa kyllä osataan ohittaa tai ylittää. Tai sitten jyrätä maan tasoon. Mitäpä tuosta, voihan niitä rehuja välillä vaihtaakin, johan sitä kyllästyttiin keltaisiin ja vaaleanpunaisiin kukkiin. Onneksi amppelit on keksitty.
Keväisin, kun lumet sulaa, näkee paremmin talven aikana syntyneet aikaansaannokset. Saattaa olla parempi, että niitä keräilee siitä vaivihkaa pois, sillä en tiedä kuinka pelottavan näköistä on vaikkapa nuohoojan mielestä talon edustalle levitelty lajitelma erilaisia luita? Meillä erityisesti Nadjalla on taipumusta tehdä sellainen pysyvä näyttely kalmistostaan talon edustalle. Siinä ne ovat kaikki luut kätevästi heti saatavilla. Osa on kaivettu juuri pois muhimasta maan povesta ja hyvä niitä on siinä ihailla, koiran mielestä ainakin.
Osaavat koirat järjestää monenlaisia mukaviakin yllätyksiä. Aina niitä ei osaa siinä hetkessä arvostaa, etenkin jos on kiire, saanut puettua paremmat vaatteet päälleen ja meikattua ennen juhliin lähtöä ja saakin valtavan perusteelliset kielisuudelmat. Se on varsin hauskaa mennä juhliin jo valmiiksi räkä poskella. Siihenkin on vain niin tottunut, kuten moneen muuhunkin. Puolet koirista tulee mukaan karvojen myötä sekä rintapielessä usein rintarossina komea tassunjälki - taatusti uniikki eikä ole muilla! Mutta oli niin tai näin, sielu lepää sitten koko porukalla pelloilla tai metsässä kulkiessa, eikä ole niin väliä montako kukkakuviota tai märkää pusua saa vastaanottaa.
Ystävänpäivän yllätystä sylin täydeltä...
Suuremman luokan yllätyksen Nadja järjesti Sergein kanssa viime ystävänpäivänä. Meille syntyi vahinkopennut. Se olikin varsinainen ystävänpäivälahja joka muistetaan… Loppu hyvin,
kaikki hyvin. Yhdistelmä sinällään oli suunniteltu, mutta ajankohta ei,
eikä välttämättä edes juuri meidän omistamien koirien toimesta. Pennut
saatiin rekisteriin ja kaikesta selvittiin luovuudella ja huumorilla,
muutamalla huonosti nukutulla yöllä ja ainakin itse uskon, että kaikella
on tarkoituksensa. Nyt meillä on täällä Nadjan ja Sergein lisäksi
niiden yhteisen luvattoman lemmen hedelmä Akim, joka kaikessa
nallekarhumaisuudessaan on aivan valloittava tapaus. Akim on siis se,
joka tuli meille lupaa kysymättä. On varastanut myös monen sydämet, eikä
ole siihenkään lupia kysellyt. Todennäköisesti jatkaa valitsemallaan
linjalla
Vastuuntuntoinen kaukasiankoiran omistaja tuntee vastuunsa ulkoiluttaessaan koiriaan. Ulkopuoliset eivät saa joutua vaaraan ja on muistettava noudattaa myös lakeja ja säädöksiä.