Tervetuloa kotisivuillemme!

Suomen Kaukasiankoirat ry (SKK)on virallinen rotua harrastava yhdistys, joka on Suomen Kennelliiton, Suomen Palveluskoiraliiton ja Helsingin Seudun Kennelpiirin jäsenyhdistys.

Yhdistys perustettiin vuonna 2005 Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry -nimellä. Kennelliiton muutettua rotunimisuomennosta, muutti yhdistys nimensä Suomen Kaukasiankoirat ry:ksi vuonna 2014. Ahkeroituaan rodun eteen kymmenen vuotta rotuyhdistyksen statuksella, saavutti yhdistys vuonna 2015 Suomen Kennelliiton rotua harrastavan yhdistyksen aseman. Vuosi 2015 oli samalla yhdistyksen 10. toimintavuosi eli 10-vuotisjuhlavuosi.

Tule mukaan jäseneksi ja yhdistyksen toimintaan, olitpa sitten kaukasiankoiran eli tutummin "kaukkarin" omistaja tai ihastunut tähän suureen, uljaaseen ja alkukantaiseen laumanvartijarotuumme!




9.11.2020 SUOMEN KAUKASIANKOIRAT RY TIEDOTTAA:
Yhdistys joutui kesäkuussa 2020 sähköpostihuijauksen uhriksi. Asiasta tehtiin välittömästi rikosilmoitus ja asia on poliisitutkinnassa, minkä vuoksi jäsenistöä ei voi vielä tiedottaa asiasta enempää. Asiasta kerrotaan myös seuraavassa Kaukasialainen-lehdessä.




TOP OVCHARKA SHOW 2018 VOITTAJA:
Kaukasiankoiranarttu HeJW-17 HeW-17 ALMA IZ ALEKSANDROVOI SLOBODY om. Katriina Raanto


muut tulokset

Kuva: K Raanto

Kyselyillä koetamme kartoittaa ja palvella yhä paremmin jäsenistöämme sekä rotuamme!

Jotta voisimme yhdistyksenä toimia ja palvella jäsenistöä ja yhteistä tarkoitustamme yhä paremmin, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi yhteydenottolomakkeella. Järjestimme "Kysely 2015", jonka pohjalta olemme kehittäneet toimintaamme. Otamme palautetta vastaan jatkossakin, jotta voimme kehittää toimintaamme entisestään.

Koirien terveystilannetta kartoittaaksemme meillä on ollut jo pidemmän aikaa käytössä kaukasiankoirien terveyskysely, johon toivomme jokaisen kaukasiankoiran omistajan kantavan kortensa kehoon.  Näin voimme yhdessä vaalia entistä paremmin rotumme terveyttä myös tulevaisuudessa. Yllä olevasta linkistä pääset suoraan terveyskyselysivuille. Jos olet aikaisemmin vastannut ja koirasi terveydentilassa on tullut muutoksia, voit vastata uudelleen niiltä osin.