ROTUHISTORIA

Kaukasialaisen paimenen koira- nimitys  kuvaa koiran alkuperäistä käyttötarkoitusta.

Kaukasia on alue Euroopan ja Aasian rajalla, Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä. Pohjoisessa alue rajoittuu Manytsin laaksoon ja etelässä Turkkiin ja Iraniin. Nimensä Kaukasi (ven Kavkaz) on saanut Kaukasus-vuoristolta, joka on 1100 km pitkä vuorijono. Alueen maat ja kansat ovat varsin erilaisia uskonnoiltaan ja kieliltään, mikä on johtanut moniin konflikteihin. Alueella puhutaankin yli 40 erilaista kieltä. Alueen itsenäiset valtiot ovat nykyään Venäjän federaatio, Georgia, Armenia ja Azerbaizan. Venäjän tasavallat ovat Pohjois-Ossetia, Tsetsenia, Ingusia, Dagestan, Kabardi-Balkaria sekä Karatsai-Tserkessia.
 

Kaukasia on eristäytynyttä, vaikeakulkuista, suurten korkeuserojen aluetta. Koiran työtä  oli pääasiassa laumanvartiointi, kylien ja omaisuuden vartiointi sekä  alueen sotaisan historian takia toiminta myös sotakoirana. Alueen lammaspaimenien toimeentulo oli niukkaa, ja itsenäisesti toimiva koira, joka puolusti omistajansa omaisuutta niin susia kuin rosvoja vastaan, oli välttämätön apu elinkeinon harjoittamisessa. Laumaa paimentavana koirana kaukasialaista ei käytetty, vaan koiran tehtävänä oli lauman turvaaminen.
 

Kaukasianpaimenkoiran alkuhistoria on hämärän peitossa. Rotu arvellaan olevan yli 1000 vuotta vanha ja kehittynyt omaksi roduksi joko tiibettiläisestä koiraryhmästä tai vanhasta molossirodusta. Rotu oli pitkään lähes tuntematon oman kotiseutunsa ulkopuolella. Rotu esiteltiin ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä 1930-luvulla mm. Nurnbergissä Saksassa ja Tbilisissä Georgiassa (1931, 41 koiraa). Noihin aikoihin rotu ei ollut vielä levinnyt alkuperäisalueen ulkopuolelle ja koirat tekivät samaa työtä kuin esi-isänsä satoja vuosia sitten. Ne yksittäiset koirat, jotka vietiin alkuperäisalueen ulkopuolella ennen toista maailmansotaa, eivät muodosta perustaa nykykannalle.

Toisen maailmansodan aikana oli susikanta päässyt runsastumaan Neuvostoliitossa. Tästä syystä perustettiin valtionkenneleitä koiramäärään lisäämiseksi ja laadun parantamiseksi. Näinä aikoina alkoi rodun siirtyminen pohjoiseen ja Kaukasuksesta vietiin koiria suurin määrin Neuvostoliiton valtionkenneleille, joista tunnetuin on Punaisen Tähden kennel. Rotua jalostettiin  yrittäen kasvattaa sitä suuremmaksi ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi tehtiin myös roturisteytyksiä mm. bernhardinkoiran ja leonberginkoiran kanssa. Näiden koirien jälkeläisiä on tänä päivänä vaikea erottaa puhtaasta kaukasianpaimenkoirasta.
 

Vuonna 1952 rotu jaettiin kahteen haaraan, raskasluiseen ja massiiviseen vuoristokoiraan jota kutsuttiin transkaukasianpaimenkoiraksi ja kevytrakenteisempaan aroalueen koiraan jota kutsuttiin kaukasianpaimenkoiraksi. 1976 rodut yhdistettiin takaisin yhdeksi roduksi. 

1940-luvusta 1980-luvun loppupuolelle jalostus tapahtui valtionkenneleissä ja koirilla oli yleensä jonkinlainen työtehtävä, tavallisin alueen vartiointi. Myöskin jalostus pohjautui tuolloin käyttöominaisuuksiin. Tämän jälkeen sääntely jalostuksen osalta vapautui ja yksityiskenneleitten määrä lisääntyi räjähdysmäisesti. Suurelta osaltaan vanhat linjat hävitettiin ja jalostus pohjautui kaupallisiin intresseihin. Näinä aikoina lisääntyi myös näyttelyharrastus ja koirien ulkonäköön alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Tänä päivänä näyttelyharrastus ohjaa jalostusta voimakkaimmin, mutta vielä löytyy runsaasti koiria, jotka tekevät samaa työtä kun esi-isänsä vuosisatojen takana.
 

Suurin muutos alkuperäiseen kaukasialaiseen työkoiraan on koiran koon ja massan kasvu. Rodulle on myös pyritty aikaansaamaan massiivista päätä,  ja myös alkuperäinen värien kirjo tuntuu kärsivän muoti-ilmiöistä.
 

FCI hyväksyi rodun vuonna 1984 ja vahvisti rotumääritelmän 23.8.1984. Rodun kotimaaksi katsotaan Venäjä.

Nykyisin kaukasianpaimenkoira on suosittu vahti- ja seurakoira Venäjällä ja entisen Itä-Blokin maissa. Rotu on tunnettu myös Länsi-Euroopassa ja mm. Yhdysvalloissa. Ensimmäiset kaukasialaiset on rekisteröity Suomessa vuonna 1988. Samana vuonna rekisteröitiin myös ensimmäinen kaukasianpaimenkoiran pentue Suomessa. Suomen kanta pohjautuu Eestistä ja Venäjältä tuotuihin koiriin. Joitain koiria on tuotu myös Saksasta, Puolasta ja viime aikoina myös Latviasta, Liettuasta ja Valko-Venäjältä. Rekisteröinnit Suomessa ovat nousseet 1990-luvun aikana yli 50 kappaleeseen vuosittain ja 2000-luvulla koiria on rekisteröity kolmena vuotena yli 100 kappaletta. Ennätys rekisteröinneissä  on 120 kappaletta vuodelta 2005.